HR, Herätys! 19.touko (kutsuvierastapahtuma)

Lavalle astuu HR. Valokeila on nyt meissä. Johto ja organisaatiot (sekä työntekijät!) vaativat modernimpia tapoja työskentelyynsä, organisoitumiseen, läpinäkyvyyteen, kommunikointiin, päätöksentekoon. HRää modernisoidaan globaalisti kovaa vauhtia. Keskeisessä roolissa on ihminen, teknologia, systeemiymmärrys ja ketteryys. Ympäristö on muuttunut, organisoitumisen tavat muuttuvat, ihmistiede kertoo osittain uutta tarinaa, liiketoiminta toimii uusin säännöin.

Joo, joo, murroksesta on puhuttu aika kauan. Jos huutaa sutta riittävän usein, niin…

Susi on tosi. Ja se pistää poskeensa HR-mummot ongelmitta.

HR, herätys! on iltapäivä, jossa ihanaa, isoa, hyvää, pahaa, kompleksista sutta tarkastellaan monista eri näkökulmista. On aika avata silmät, herätä ja ruveta toimiin. Tai tulla syödyksi.

Lämpimästi tervetuloa, kutsuvieras!

Tilaisuuden säätäjät:
Sari Metsänen ja Piia Järvinen, Sanoma
Riina Hellström, Agile HR Finland

Puhujat & aiheet

Tilaisuuden tavoitteena on vaikuttaminen HR-alalla, ja sen ohella verkostoituminen, kuulumisten vaihtaminen ja uudelle ajattelulle altistuminen. Muutama puhe on pidempi presentaatio, suurin osa lyhyitä pecha kucha esityksiä, joiden lomassa argumentoidaan, keskustellaan, oivalletaan.

Ohjelmaa viilataan vielä, mutta alla mainittuina osaajat, jotka ovat vahvistaneet tulonsa puhumaan:

  • Mirette Kangas, YLE : Ketterä organisaatio – YLEn polku
  • Aki Kakko, Joberate : Big Data & Ennustava analytiikka HR:ssä
  • Rami Sirkiä, tmi : Ketterä toiminnanohjaus & suorituskyvyn johtaminen
  • Laura Franck, Diagonal : Palvelumuotoilu & HR
  • Olli Salo, Aalto YO : Uudet organisoitumisen mallit
  • Riina Hellström, Extemporea: Moderni ihmistiede ja HR
  • TBA : Digitalisaatio & HR

Herätyskokous & Illallinen:

Tiistaina 19. Toukokuuta 2015, klo 14-18

Omakustanteinen illallinen klo 18.30 eteenpäin HKI keskustassa.

Kutsuvieraille ilmoittautuminen:

Eventbriten linkin kautta. Ilmoittautumisesi on sitova. Tilaisuus on maksuton, mutta perimme 100 EUR No-show -maksun mikäli et ilmestykään ilmoittautumisesta huolimatta paikalle.

Host:

Sanoma Media Finland Oy, Sari Metsänen. Paikkana Sanoman uudet tilat Ruoholahdessa, osoite Porkkalankatu 20. Huimaa!

Järjestäjät:

2010-luvun kuumimmat HR-haastajat eli Agile HR Finland verkosto

2000-luvun jäätävimmät HR-kyvyt eli “Nuoret HR-ammattilaiset” (HENRY R.Y:n jaos, joka toimi 2000-luvulla aktiivisesti, ja jonka jäsenet toki kokevat itsensä vielä nuoriksi)

Tell others, too!Share on LinkedInTweet about this on TwitterShare on FacebookShare on TumblrEmail this to someonePin on PinterestShare on Google+

This is a unique website which will require a more modern browser to work!

Please upgrade today!